UOSUKAISET EVAKKOTIELLÄ

SA-Kuva

ANNA BORGIN TARINA

Eteenpäin ja ylöspäin!

LUKU 1

Pakomatka

VALKJÄRVEN IDYLLIÄ

Elettiin kesäistä idylliä Karjalan Kannaksen eteläkärjessä, Venäjän rajan tuntumassa. Vuotta 1939.

 

Kotini sijaitsi Valkjärven rannasta loivasti nousevan mäen harjanteella, suuren pihlajapuun katveessa. Mäeltä näkyi toinen mäki ja sen takana vielä toinen. Siihen silloinen maailmani päättyikin. Maantieteelliset opintoni olivat pahasti kesken, eikä uteliaisuuteni ulottunut viimeistä kukkulaa kauemmaksi.

 

Kirkko sijaitsi vastapäisellä rannalla ja kellojen kaiku kiiri vettä pitkin. Oli juhannusaamu ja Siparilan kyläkunta valmistautui kirkkomatkalle - kuka soutaen, kuka kirkkokieseillä matkaten, kuka polkupyörällä – jopa autolla – ajaen. Aamupalaksi oli äiti lämmittänyt eilen leivottuja potaattipiirakoita munavoin kera. Juhannussireeni tuoksui ikkunan edessä, ja haarapääsky syöksähteli räystään alla ruokkien poikasiaan.

 

Kymmenvuotiaan Anun ajatusmaailmaa kehysti maaseudun rauha ja turvallinen tietoisuus siitä, että Taivaan Isä pitää huolta lapsistaan. Tämä tieto oli tarpeen etenkin kesäöisin, kun raju ukkonen temmelsi taivaan laella ja salamat leiskuivat talomme nurkilta. Isäni edustamat ASA-radiot silloisine maajohtoineen lienevät edesauttaneet leiskuntaa.

 

Kannaksen ilmastoon kuuluivat pitkät, kuumat kesät (Long Hot Summers) ja runsaslumiset pakkastalvet. Koulumatkat hiihdettiin ja Siparilan lahdella luisteltiin. Kesäisin uitiin, soudettiin ja kalastettiin. Metsässä käytiin poimimassa marjat ja sienet. Omenat ja viinimarjat saatiin omasta puutarhasta.

 

MUUTOSTA ILMASSA

 

Tämä kesä oli minusta jotenkin erilainen. Pyykkilaiturin kupeella kuiskailtiin outoja asioita. Lapsille niitä ei kerrottu. Sai korvat höröllä salakuunnella sanan sieltä toisen täältä: "Ryssä - Rajajoki - Pietari - Kronstadt - Saksa - Puola …. SOTA!" Kamalaa, Sota - sen täytyy olla jotakin pelottavaa. Aikaihmisistä jännitys siirtyi lapsiin.

 

Kronstadtista kuului nyt päivittäinen tykkien jyske. "Venäläisten sotaharjoitukset", sanottiin. Idän taivaalle kohosi suuri tähystyspallo, kuin kalpea kuu. Pienet lentokoneet hyrräilivät taivaalla ja sitten… sotaharjoitukset tulivat lähemmäksi, Reijolan Joskan kuusiaidan viereen.

 

Se ei sinänsä ollut uutta ja pelottavaa. Valkjärvi, sijaiten rajan tuntumassa, oli ennen kaikkea militäärinen alue JP2 (Jääkäripataljoona 2) kasarmeineen. Jo ihan pikkutyttönä olin keikkunut sotasetien polvella laulamassa Villiruusua. Vähän tuhmempiakin lauluja he minulle opettivat ja sitten nauroivat päälle. Palkaksi sain KisKis-karkit ja Retsiin Iitan mehevät munkit, mutta kun yritin toimeenpanna kotikonserttia kyökin oven suussa, että "muistaaks see eemma seen kuutaamoiillan koo yhtessä tansssista paalattiin …” tuli piiskaa ja porttikielto leiriin.

 

Rajan läheisyys ei ennen tätä kesää ollut mitenkään minua askarruttanut. Nyt mietin, mitä siellä rajan takana tapahtuu. Varttuneempi väki joskus muisteli aikoja, jolloin raja oli "auki". Pietarissa käytiin ostosmatkoilla, ja sinne maanviljelijät ja puutarhurit veivät tuotteitaan kaupattaviksi. Viipuriin oli matka pitempi.

 

YY-HOO

 

Koulun alkaessa syyskuussa kävi entistä ilmeisemmäksi, että jotakin epätavallista oli tekeillä. YY-HOO, Ylimääräinen Harjoitus viralliselta nimeltään, toi kyläämme komppanian muualta Suomesta koottuja reserviläisiä. Kaivettiin tankkiesteitä, ja tykit paukkuivat pellon pientareilla. Koulutilat tarvittiin sotilaiden majoittamiseen, ja sivistykseemme jäi paha aukko sen lukukauden tiimoilta. Myös kodit joutuivat avaamaan ovensa reserviläisille. Meille sijoitettiin upseereita ja aliupseereita. 

 

Siviiliväestöä kehotettiin, ei vielä komennettu, lähtemään sotatoimialueelta evakkoon. Me lähdettiin. Illan suussa käytiin kiireesti ostamassa Rannan kaupasta monot sun villapaidat. Aamulla asemalle ja sitten junalla Viipuriin. Se oli siihenastisen elämäni ehdoton kohokohta ja pakkohan siitä oli nauttia - vaikka toisaalta itketti. Isä jäi Rajajoelle maata puolustamaan, sanottiin. 

 

Kauan ei saatu Viipuria kummastella, kun matka jatkui Inkilän asemalle Kirvuun. Meidät majoitettiin Tommi-sedän perheen kanssa suureen taloon, jossa sielläkin hyöri lottia ja sotilaita. Minä olin lapsista vanhin ja järjestin heille (joskus liiankin) mielenkiintoista ajankulua. Ladon takana oli mukamas ruumisarkku piilossa. Se oli vanha hylätty kanootti. 

 

Kolmen viikon kuluttua palattiin kotiin, kun sotaa ei tullutkaan. "Väärä hälytys", arveltiin. Suuri osa "yyhoolaisia" oli lomautettu ja keskiviikkona lähtivät meidänkin herrasmiesupseerit komennuksen saatuaan. Illansuussa tosin kävi joku ’tiukkapipo’ vääpeli valittamassa, että pimennysverhon virkaa ikkunoissa toimittavat huovat vähän falskasivat. Määräysten mukaan ne sitten naulattiin tiukasti kiinni karmeihin. ”Ihan turhaan, kun ei sotaakaan kerran tule”, ajattelimme. 

 

Mieluisampi "vieras" saapui sitten ratsastaen ja pysähtyi pihlajan juurelle. Isä oli tullut meitä tervehtimään ilta-puntiksella Lipolasta, jossa hänen yksikkönsä sijaitsi. Meiltähän oli ’linnuntietä’ matkaa rajalle vain kymmenisen kilometriä. – Heillä tuntui olevan äidin kanssa paljon puheltavaa sinä iltana... Aamukolmelta, hyvästeltyään ja halattuaan meitä tavallista lämpöisemmin, lähti isä naapurin isännän Sojakan Väinön, kanssa ratsastamaan takaisin komppaniaansa. Oli tärkeää ehtiä ajoissa aamutsaikalle ja nimenhuutoon.

 

SOTA ALKAA

 

Sinä Antin päivän aamuna, marraskuun 30:ntena, olisin kernaasti nukkunut vähän pidempään, mutta vartti yli seitsemän räjähti maailma! Makuuhuoneen seinät alkoivat keikkua kummasti … paukkui … jymähteli ... vihelsi … ujelsi …. ryskyi ja räiskyi. Sähköt 'katki'. Ikkunaverhot naulattu kiinni. Säkkipimeys. Missä takki, huopatossut? Ulos!!!

 

Kaakontaivas karmean punainen. Välähteli yhtä mittaa .. louskutti ja jyskytti … Korvat lukossa. Menikö nuttu nurin onni oikein, vaiko päinvastoin. Sinne sekaan vaan! Kranaatit etenivät vaakatasossa, mutta poikkisuuntaisesti meihin nähden. Punamusta viiru - ujellus - ja RÄISKIS!

 

Ihme, taivaallinen varjelus toimi, ja pääsimme turvaan hetken kuluttua Tokkolaan, äitimme entiseen kotitaloon. Olimme joutuneet tuliseen keskitykseen ilmeisesti siitä syystä, että suoraan kotimme yläpuolella Kokkomäellä sijaitsi (tai oli eiliseen asti sijainnut) esikunta. Tulen hetkeksi tauottua lähti äiti rohkeasti takaisin kotiin noutamaan sääntömääräisiä varusteita: lakanoita maastoon naamioitumiseen, meille päällysvaatteita. Löysipä pimeässä hapuiltuaan henkilöllisyystodistuksensa ja muutaman valokuvankin.
 

HÄRKÄVAUNUSSA

 

Alkoi tuskainen taivallus rantatietä pitkin, enimmältään umpihangessa kahlaten. Suomen Armeija marssi ratsasti, hiihti ja ajoi meitä vastaan tien täydeltä. Ikääntyneemmät isännät luotsasivat hevospelejään edessä, takana ja sivullamme, jolloin äidin, pikkusiskoni Seijan ja minun oli kaivauduttava hankeen pois tieltä. Meillä kun ei ollut maatilaa, niin ei ollut hevostakaan, isän kaupparatsu vaan. Kun siinä pienine nyytteinemme kompuroimme eteenpäin, pysäytti vastaan ratsastava luutnantti maatalonisännän hevosineen vaatien tavarakuormaa kevennettäväksi ja meidät rekeen. Toisin kävi. Isäntä usutti hevosensa laukkaan ja pyöräytti meidät kuorman päältä kinokseen. 

 

Järven ympärillä loimusivat palavat talot kuin juhannuskokot. Tykkituli onneksi vähän laantui eikä pommikoneitakaan näkyvissä. Illan suussa saavuttiin aseman seutuville Antti-enon matkustajakotiin. Saatiin kuivat vaatteet ylle ja sitten asemalle jonoon junaa odottelemaan. — Taivas repesi taas. Tykkien louskutus kuului selvemmin, kun raskaasti lastattu evakkojunamme vihdoin irtosi asemalaiturista ja päästiin pois sodan jaloista. Sinne jäi isä, koti, Mikko-kissa, Franssi-ammu, kaikki tuttu ja turvallinen. Sydän läpätti rinnassa ja polvet tuppasivat lyömään loukkua, mutta: Kiitos Herralle! Oltiin vielä hengissä.

 

Siihen härkävaunuun oli meitä ahtautunut viitisenkymmentä henkeä. Oli sylivauvoja ja viimeisillään odottava äiti. Oli vanha mies, joka kuoli keskellämme ehtimättä nähdä evakkokotiaan. Välillä juna pysähtyi metsän keskelle, kun pommikoneet lähestyivät. Valkoisiin lakanoihin kietoutuneina syöksyttiin maastoon, mahdollisimman kauas junasta. Toisinaan pysähdyttiin soppajakelua varten. Emme tienneet minne olimme matkalla.

 

PERILLÄ JOKIOISISSA

 

Vihdoin saavuttiin Jokioisten asemalle. Sieltä käveltiin surullisena saattueena Ypäjän Palikkalan koululle yhteismajoitukseen. Ympärillä oudot maisemat. Ihmiset jäykästi meitä tuijottaen  ja jotenkin kuin mitätöiden läsnäolomme puhuivat vain keskenään. - Haastoivat metkasti kuin olisivat runoja lausuneet: Mä ja Sä ja Mun ja Sun tykös.

 

Kerran päivässä saimme lämmintä ruokaa: tavallisimmin perunasoppaa, hernerokkaa tai kaurapuuroa. Jotkut purnasivat, mutta useimmat älysivät olla kiitollisia siitä, että meistä huolehdittiin. Perhekunnilta oli omat reviirinsä luokkahuoneen eri puolilla. Nukuttiin lattialla ja lämmitettiin toinen toisiamme. ’Kahvikaisat’ tirisivät pienen kamiinan päällä aamuneljästä alkaen, ja emäntä toisensa jälkeen onnellistui hetkiseksi kupposensa äärellä.

 

Vähin erin me lapset aloimme tutustua uuteen ympäristöön. Meillä ei ollut syytä masentua niin kauan kun pysyimme koulun alueella, opettaja Lauri Lylyn perhe kokonaisuudessaan pyrki kannustamaan meitä uuden elämän alkuun ’vieraalla maalla’. Jos jonkun kerran uskaltauduimme kylän raitille, saatettiin meitä huudella ryssän penikoiksi ja lumipalloja sadella peräämme. Alku näytti todella hankalalta.

UOSUKAISTEN SUKUSEURA RY

 

Uosukaisen sukuseura ry.

Kiveriönkatu 3 as 19, 15140 Lahti

040-744 9335 
uosukainen.terttu(at)gmail.com

Sukukirja ja Sukututkimus

Tarmo Haarala

Wilhelm Schildtin katu 11 B 36, 40740 Jyväskylä

050-587 4162

tarmo.haarala(at)pp.inet.fi

OTA YHTEYTTÄ

 

Onko sinulla idea sukuseuran toiminnan tai kotisivujen kehittämiseksi? Haluaisitko olla mukana sukuseuran kehittämisessä tai päivittää yhteystietosi, kysyä jotakin tai antaa palautetta? Ole meihin yhdessä ja lähetä viesti alla olevalla lomakkeella.

 

Jos haluat lähettää valokuvia tai muuta materiaalia sukututkimukseen, lähetä oma sähköpostiviestisi osoitteeseen tarmo.haarala(at)pp.inet.fi.

Copyright © Uosukaisten sukuseura ry 2020