UOSUKAISTEN SUKUSEURA RY

 

Uosukaisen sukuseura ry.

Kiveriönkatu 3 as 19, 15140 Lahti

040-744 9335 
uosukainen.terttu(at)gmail.com

Sukukirja ja Sukututkimus

Tarmo Haarala

Wilhelm Schildtin katu 11 B 36, 40740 Jyväskylä

050-587 4162

tarmo.haarala(at)pp.inet.fi

OTA YHTEYTTÄ

 

Onko sinulla idea sukuseuran toiminnan tai kotisivujen kehittämiseksi? Haluaisitko olla mukana sukuseuran kehittämisessä tai päivittää yhteystietosi, kysyä jotakin tai antaa palautetta? Ole meihin yhdessä ja lähetä viesti alla olevalla lomakkeella.

 

Jos haluat lähettää valokuvia tai muuta materiaalia sukututkimukseen, lähetä oma sähköpostiviestisi osoitteeseen tarmo.haarala(at)pp.inet.fi.

Copyright © Uosukaisten sukuseura ry 2020

SA-Kuva

UOSUKAISET EVAKKOTIELLÄ

LUKU 9

Saarijärven etappi

UUSI ALKU MAHLUN RAMPSILLA

Ilo oli yhteinen, kun koko perhe oli jälleen yhdessä koolla. Rampsin talon vanha osa, iso pirtti ja kaksi kamaria, oli annettu meidän käyttöömme. Hevosille ja lehmille löytyivät tilat talon isosta tallista ja navetasta. Mikko Mölöllekin, jota maantie kutsui joskus väsymiseen asti, löytyi oma pilttuu. Tähden, kaksivuotiaan tammavarsan, kaviot kuluivat pitkän marssin aikana niin paljon, että pelkäsimme sen kestävyyttä perille pääsemiseen. Kaikki kuitenkin meni hyvin, ja kesän sekä syksyn aikana kuluneet kaviot kasvoivat taas normaaliin kokoonsa. Elämä Mahlulla vakiintui vähin erin evakkoperheen normaaliin muottiin. Isäntäväki oli erittäin ystävällinen ja ymmärtäväinen meitä kohtaan. Elimme kuin yksi iso perhe. Osallistuimme kaikki kykymme mukaan talon töihin. Jo seuraavana päivänä tulomme jälkeen olimme istuttamassa perunaa.

Meitä ihmetytti talon tapa suunnitella töitä: isäntä ja Hannes - talon vakituinen työmies - mittasivat ensi töikseen jokaiselle istuttajalle saman pituisen osan vaosta. Näin kaikille tuli sama työmäärä. Ei meillä Karjalassa moista tapaa tunnettu. Kaikki tehtiin yhdessä, mikä kerittiin. Kevään ja kesän tulon aikaero Mahlun ja Kiviniemen välillä oli huomattava, sillä meillä sieltä lähtiessä peruna oli jo taimella, kun Mahlun Rampsilla vasta istutettiin. Isä oli jo mullittanut - ajanut vaot - meidän perunamaallamme. Kesä ja syksy kuluivat hedelmällisen yhteistyön merkeissä. Matkaseurueemme oli hajaantunut kukin omiin sijoituspaikkoihinsa. Saimme tietää, että Mikko-sedän perhe oli muuttanut Viinijärvelle. Niinpä Erkki lähti myös sinne etsimään kotiväkeänsä. Yhteinen tuskien taival hänen kanssaan oli saanut päätepisteen. Muistot vain jäljelle jäivät!

Heinäntekoaikana oli mitä parhain sää. Poutaa riitti koko korjuutyön ajaksi. Hyvänlaatuisina saatiin talon heinät latoihin. Ostoluvalla saimme näitä hyviä heiniä myös meidän eläintemme talvirehuksi. Eräänä päivänä, kun oli kova tuuli - tai paremminkin oikea myrsky, joka sekoitti järven veden kovin saviseksi, sanoi Arvi-isäntä, että nyt lähdemme nuotanvetoon. Saamme varmasti oikein Pietarin kalansaaliin, sillä tuuli on ahdistanut lahnaparvet kotirantaan. Näin asia todella oli. Jo ensimmäisestä vedosta saimme monta isoa saavillista komeita lahnoja. Vedimme vielä toisen apajan, ja saalis oli samaa luokkaa. Hevosella haimme kalat kotiin. Perkaamiseen meiltä kului koko ilta ja vielä iltayökin. Oli nyt särvintä pitkäksi aikaa.

Heinäajan jälkeen kypsyivät suopellon ojan pientareilla mesimarjat ja soilla lakat. Nämä olivat sellaisia herkkuja, joihin emme olleet Karjalassa tottuneet. Keräsimme niitä säilöön talven varalle. Atamon oli sen ajan säilöntäaine.

Syksyn aikana kävimme isännän ja Hanneksen kanssa metsällä. Riistaa oli runsaasti: oli jäniksiä ja lintuja yllin kyllin. Talossa oli hyvä jäniskoira ajamaan, mutta se ei haukkunut ollenkaan. Sille sidottiin kaulapantaan kirkasääninen aisakello. Meidän Vahti haukkui lintuja ja aloitti pikavauhdilla monta jänisajoa, jotka kellokaula sitten kierrätti kaatoon asti. Varsinkin Hannes oli armoitettu metsästäjä ja kalastaja.

NAAPURUSTO

Ihan naapurissa asui Rutasen Matti -niminen mies. Hän oli koulutukseltaan aseseppä, mutta vapaussodan aikana oli vammautunut henkisesti niin paljon, että ei pystynyt vakituisesti työssä käymään. Metsästyksellä ja kalastuksella hän pääasiallisesti elantonsa hankki. Matti oli rakentanut samalle tontille myös toisen pienen mökin mahdollista vaimoaan varten. Kirkonkylässä oli hänen mielitiettynsä naisihminen, jota hän usein kävi kosimassa. Matin toivomaan tulokseen ei asia kuitenkaan kehittynyt, ja näin ollen toinen mökki pysyi autiona.

 

Aseseppä Rutasen varsinainen suuri elämäntyö oli valtakunnallisestikin tunnettu Rauhanpatsas. Tämä betonista muotoiltu monumentti oli paikallisille asukkaille kuin myös matkailijoille hämmästyttävä osoitus sodan raunioittaman miehen luomisvoimasta. Matti järjesti patsaan paljastusjuhlankin. Juhlaan hän kutsui mm. YK:n edustajat, Suomen hallituksen ja useiden valtioiden päämiehet. Erikoisesti hän odotti Englannin kuningattaren saapuvan tilaisuuteen. Jälleen Matti sai kokea pettymyksen niin kuin kosiopuuhissaankin. Kutsutut eivät tulleet. Tämä patsashanke tapahtui meidän jo oltuamme pois Mahlulta, mutta katsoin tarpeelliseksi tämän kertoa, kun evakkomatkan Saarijärven osuudella Matti oli lähin naapuri.

Matin mökin kohdalla tien toisella puolella oli Hakalan talo. Talossa asui evakkona Pirtalan perhe: äiti, isä ja kaksi poikaa. Pojat olivat kaksoset ja kanssani saman ikäisiä. Yhdessä kävimme kalassa ja metsästämässä. Monet illat pelasimme tammipeliä, johon usein Rutasen Mattikin osallistui. Tämä Hakalan talo oli emännän kotitalo. Pirtalat olivat Suojärven evakkoja.

Mahlulla oli vilkkaasti toimiva nuorisoseura, jonka järjestämiin tilaisuuksiin osallistuimme. Varsinkin talvella seura järjesti hiihtokilpailuja ja jopa hiihdon valmennuskurssin, jonka vetäjänä oli tunnettu valmentaja Veli Saarinen. Seuran upea toimitalo oli aivan Rampsin naapurissa. Mahlun kansakoulu oli myös asuinpaikkamme lähellä. Matti ja Pirkko olivat syys- ja kevätlukukauden koulun oppilaina, ja minäkin suoritin jatkokoulun ensimmäisen luokan siellä. Varpulan Usko oli vakituisesti talon töissä. Hänen kanssaan olimme hyviä kavereita koko Saarijärvellä olon ajan. Jatkokoulua kävimme yhdessä. Uskon koti oli aivan koulun naapurissa.

RAMPSIN RYTMIÄ JA IHMISIÄ

Rampsin jokapäiväiseen elämänmenoon kuului tärkeänä tekijänä talon sisäkkö Lyyli, joka oli työssään järjestelmällinen ja kaikessa minuutin tarkka. Aitan päädyssä oleva ruokakello kutsui väen pellolta tai pihapiiristä päivällä kello 12 ja illalla kello 17 aterialle. Talon hevosetkin olivat tottuneet tähän rytmiin niin, että kun kello kilahti, niin työnteko loppui heti. Talon karjasta huolehti Olga-karjakko. Hän oli hyvin temperamenttinen ja tarmokas ihminen, joka ei sallinut kenenkään puuttuvan työkenttänsä asioihin.

 

Talossa oli näiden edellämainittujen lisäksi vielä oikea työnarkomaani Morak-niminen venäläinen sotavanki. Oli tosi ahkera mies, joka otti osaa kaikkiin tilan töihin. Tilava saunakamari oli hänellä asuntona, tosin vain yökortteerina, sillä muuten hän kuului talon vakinaiseen vahvuuteen ja ylöspitoon. Hän oli ollut talossa jo yli kaksi vuotta ja hallitsi suomen kielen täydellisesti. Kesällä 1941 hän oli haavoittunut ja joutunut suomalaisten sotavangiksi. Niinpä hän sitten sotasairaalan ja vankileirin kautta päätyi Rampsille maataloustöihin. Haikein mielin lähti Morak syksyllä sotavankeja kotiutettaessa Venäjälle. Oli epätietoinen, pääsisikö kotiin Kirgisiaan vai joutuisiko lähtemään vielä saksalaisia vastaan sotimaan. Lupasi kirjoittaakin, mutta ei sieltä koskaan viestiä tullut.

Talon vakinaiseen työväkeen kuuluivat lisäksi aviopari Helga ja Heikki. Heillä oli pieni asuintalo noin kilometrin päässä Rampsilta. Kesäkaudella joka arkiaamu noin puoli kahdeksan aikaan tämä pari tuli kävellen työpaikalle. Päivä alkoi aina aamupuurolla talon tupakeittiössä, ja tasan kahdeksalta aloitettiin työt. Talvella Helga ja Heikki tekivät talon metsässä metsätöitä. Halkojen teko oli heidän mielityötään.

Eräänä aamuna syyskesällä talon emäntä tuli puhumaan isälle, että jauhot ja ryynit olivat lopuillaan eikä isäntä ollut siinä kunnossa, että pystyisi lähtemään myllyyn. Jyviä olisi kyllä aitassa yllin kyllin, mutta kun jauhatuskortin kupongitkin olivat kovin vähissä. Hyvä mylly, missä sai jauhoja kaiken sorttisia, oli kirkonkylässä. Isä lupautui lähtemään myllyyn. Tehtiin iltasella kuorma valmiiksi, ja aamulla aikaisin hän lähti "näläntorjuntamatkalle". Isä pyysi emännältä jauhatuskortit mukaansa, otti kotona olleet tupakat - isällä oli tupakkakortti, kun Vilho-sedälle ei oma korttiannos riittänyt. Nyt sattui olemaan tupakkaa kotona. Samoin hän otti meidän Karjalasta pelastuneet jauhatuskorttimme, joten olisi ihme, elleivät jyvät jauhoiksi muuttuisi. Illan suussa isä palasi myllymatkaltaan. Oli nyt talossa jauhoja ja ryynejä, eikä jauhatuskorteista mennyt yhtään kuponkia. Jouluksi saataisiin ihan laillisesti jauhatettuja jauhoja, kun kuponkeja jäi käyttämättä. Jauhatuskortit olivat aina vain vuoden voimassa. Vuoden vaihtuessa saataisiin Kansanhuollosta taas uudet kortit. Näin yhteiselon merkeissä, töitä tehden ja erilaisia askareita toimittaen kesä ja syksy kuluivat.

HENGENHEIMOLAISUUDEN YLLÄPITOA

Helmi-täti sai Etelä-Karjalan nuorisoseuralta neuvojan toimen ja hän alkoi työnään elvyttää siirtokarjalaisia nuorisoseuroja uudelleen toimimaan. Hän järjesti kursseja ja neuvotteli seurojen johtohenkilöiden kanssa toiminnan jatkamisesta uusissa, muuttuneissa olosuhteissa. Helmi-täti oli tarmokas ja ahkera ihminen. Lisäksi hän oli nuorisoseura-aatteen läpitunkema ikänsä sen toiminnassa mukanaolleena ja Paukkulassa Nuoriso-opistossa opiskelleena, joten ei ollut ihme, että hän onnistui työssään. Oli suuriarvoista tässä elämän murroksessa Karjalan evakoille saada seuratoiminta käyntiin ja sitä kautta toimintaa sielun sekä ruumiin tarpeisiin. Kohokohdiksi toiminnassa muodostuivat kesäiset maakuntajuhlat, joita vuosittain vietettiin eri puolella Etelä-Suomea.

Karjalaisen heimohengen ylläpitäjänä ja vaalijana maakuntajuhlilla oli suuri merkitys. Kaksipäiväisillä juhlilla tavattiin sukulaisia ja tuttuja, jotka evakkotie oli hajoitellut ympäri Suomea. Näillä juhlilla oli aina myös erittäin korkeatasoinen ohjelma. Ikimuistoisia olivat suuret joukkoesiintymiset voimistelussa, kansantanhuissa, kuorolaulussa ja urheilukilpailuissa. Anna Mutasen lauluesitykset herkistivät ihmiset kyyneliin. Surun ja kaipauksen aikana saatiin uutta uskoa tulevaisuuteen. Karjala elää sydämissämme.

Lempi-täti jäi kanssamme Mahlulle. Taitavana ompelijana hän piti meidät vaatteissa ja ompeli myös kyläläisille.

Syksyn puintien ja kylvöjen tultua tehdyiksi siirryimme omaan ruokatalouteen. Mikko Mölö teurastettiin ja siitä riitti särvintä talven ajaksi. Lehmistä saatiin maito ja voi, jauhot saatiin talosta. Isän kanssa ajoimme kahdella hevosella talvikauden propsia ja halkoja metsästä. Saatiin näin tienatuksi elämiseen tarvittavaa rahaa.

Vilhon päästyä syksyllä sodasta siviiliin muuttivat he Irman kotitaloon Lempäälän Hulauksen kylään. Vilho sai Lietsamon tilalta autonkuljettajan työpaikan, ja Irma taitavana käsityöihmisenä kutoi ryijyjä, raanuja ja mattoja sekä hoiteli kaksivuotista esikoistaan, Tuomas-poikaa.

​​​​​​