top of page

Dna kertoo, mistä suomalaisten esi-isät ja esiäidit tulivat


Suomalaisten geneettiset jäljet

Helsingin Sanomien mukaan sukututkija Marja Pirttivaaran Juuresi näkyvät -kirja neuvoo, miten dna:n avulla voi selvittää suvun tarinaa. Suomalaisten dna kertoo myös, mistä esi-isät ja esiäidit tulivat. Meidän Uosukaisten tapauksessa juuremme saattavat johtaa Saksaan joskaan siitä ei ole vielä vahvaa näyttöä. Toistaiseksi ei ole tiedossa onko suvussamme ketään joka olisi teettänyt sukulinjoihin liittyvää dna-tutkimusta.

Artikkelissa kirjoitetaan seuraavaa: "Nyt näyttää siltä, että suuri osa esi-isistämme saapui Uralin länsipuolelle Aasiasta asti, aina nykyisen Pekingin tienoilta! Tämä on paljastunut suomalaisten geeneistä. Sukujen historia on tarkentunut dna-näytteistä, joita jokainen saa soluistaan. Suomessa on myös maailman paras sukututkimuksen aineisto, ja vieläpä digitoituna. Tietojen keruussa auttavat kirkonkirjat.' Saamme Pirttivaaran mukaan kiittää tästä kirkkolakia vuodelta 1686. Siitä lähtien kirkon kirjoihin on merkitty niin naisten kuin miesten lukutaidot.

Meillä on innokas sukututkimuksen perinne, jos sitä vertaa muihin maihin. Tämän Pirttivaara tietää vuosien kokemuksesta. Hän on luennoinut dna-sukututkimuksesta monille suomalaisille suvuille. Hän myös tuntee alan huiput maailmalla. 'Sukututkimus on hyvin yhteisöllinen harrastus. Elämään astuu suvun dna:n selvityksen kautta uusia sukulaisia ja ystäviä, jopa Amerikoista saakka.”

Lue lisää: https://www.hs.fi/paivanlehti/06122017/art-2000005477662.html

Suosituimmat netistä tilattavat dna-tutkimukset ovat 23andme, My Heritage ja National Geography.

#sukututkimus #dna #suomalaisetjuuret

95 views0 comments
bottom of page